HAPPY TEARS

By 7.06

VOI TÄTÄ ONNELLISUUDEN MÄÄRÄÄ! Ihan kädet tärisee tätä kirjoittaessa! Kerroin teille jo aijemmin siitä, että blogini tulee muuttamaan bloggerin puolelta uuteen osoitteeseen. Arvaattekos minne se muuttaa? Noh mäpäs kerron. Jestas jännittää. Blogini muuttaa siis kokonaan Suomen Cosmopolitanille/ MyCosmolle! Miten onnellinen ja otettu olenkaan tästä! Lehti joka on suuri inspiraation lähde ja vain haaveissani olen toivot toimivani heidän virallisena bloggaajana. En olisi uskonut, että n. puolivuotta sitten, kun alotin bloggaamisen tulisin tekemään Cosmossa blogihommia. Tosin tavoite se on ollut mulla bloggaamisen ekasta postauksesta asti. Tiesin, että bloggausta tahdon tehdä tosissaan ihan työkseni ja Cosmopolitan oisi unelma! Töitä tän eteen kyllä on tehtykkin ja välillä ihan yöttömiä öitä vietetty blogin parissa. Rasitteeksi en tätä ole kokenut, vaan olen tahtonut antaa parastani jokaisessa postauksessa. 

Huippua miten tässä kehittyy jatkuvasti ja vielä onkin kehittymisen varaa hurjasti! Voin sanoa, että bloggausta rakastan ja into tätä kohtaan kasvaa jatkuvalla syötöllä. 

Olen todella, todella otettu ja innoissani tästä kaikesta mitä bloggaamiseni aikana on jo tapahtunut, sekä mitä tulee tapahtumaan. Olen myös hyvin kiitollinen teistä. Teistä kaikista lukijoista siellä ruutujen takana. Miten voisinkin kuvailla kiitokseni määrä teitä kohtaan. Olette innostaneet ja kannustaneet päivittäin kommenteilla ja sillä, että näen teidän käyneen lukemassa blogia. Tahdon sanoa SUURET kiitokset teille! <3 

Kiitos Cosmopolitan tästä upeasta mahdollisuudesta ja blogini uudesta kodista. <3 

Ilmoitan virallisen blogimuutto päivän täällä ja uuden osoitteen, mutta nyt tulin kertomaan tämän uutisen teille. :) Iloista keskiviikkoa jokaiselle! <3 

COSMO.jpg 



OH GOSH I'M SO EXCITED! I have told you that my blog will move to a different site, and guess where it will move. My blog will move to Finnish Cosmopolitan/ MyCosmo site very soon! I am so happy and exited about this! I can't even explain my happy feeling right now! I started bloggin 6 month ago, and only in my dreams I was thinking to work in Cosmo / MyCosmo. But now it is true and I feel so honored! 

I want so a BIG thank you to all of you guys!<3 I am very thankful to you all, when I have seen that you have visited my blog and all the comments I have got. Thank you! 
 Thank you Cosmopolitan of this opportunity I have got! <3 

I will let you know when my blog is gonna move from blogger to Mycosmo, but now I came to tell you this news. Have a happy wednesday! <3 


2 kommenttia